About
-----------------------

Hei!

Olen Annika Pehkonen Helsingin Lauttasaaresta. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni avomieheni Toni ja kotona asuvat koiramme koirat staffi Ukko ja amstaffi Ryyni. Olen ollut aina hyvin eläinrakas, eläinharrastukseni lähti lapsuuden mummolan maisemista lehmien ja kanojen parista omiin gerbiileihin ja kesyrottiin. Ensimmäinen koirani tuli minulle muutettuani pois kotoa vuonna -95, x-rotuinen Vallu. Vallun kanssa kilpailimme myös tottelevaisuudessa.

Meille on syntynyt pentuja myös Landlord´s kennelnimen alle yhdessä Pasi Pitkäsen kanssa, Pasilta minulle tuli ihan ensimmäinen staffini ”Vekku” Landlord´s Bonnie Lass vuonna -97. Staffi vei sydämeni täysin mennessään, ja nyt siis kasvatan omalla kennelnimelläni Tulium. Ensimmäinen Tulium pentue syntyi kesällä 2007.

Olen harrastanut monipuolisesti ja kilpailutkin tottelevaisuudessa koirieni kanssa. Ukko on suorittanut myös palveluskoirien esikokeen hyväksytysti ja harrastanut raunioilla ja metsässä ihmisten etsimistä. Ryyni harrastaa näyttelyitä ja tottistelua.

Olen suorittanut koulutusohjaajakortin vuonna 1999, ja opettanut ja osallistunut toimintaan useammassa harrastusryhmässä ja yhdistyksessä.

Tavoitteeni on kasvattaa mukavia ja mukavan näköisia terveitä staffeja moneen menoon.

Tervetuloa tutustumaan!

Annika

Yhteystiedot:
Annika Pehkonen
Helsinki, Lauttasaari
0400-499770